1120604.jpg

Epsun pennut ovat nyt viikon vanhoja. He ovat tuplanneet syntymäpainonsa, kuten kunnon pikkumirrien kuuluukin. Vähän ihmettelin, kun silmät eivät ole yhtään auenneet, mutta sekin asia selvisi, kun Johanna soitti illalla, ja kertoi, että norskeilla silmät avautuvat myöhemmin kuin monilla muilla roduilla. Eli ihan rauhassa nyt sitten odotellaan.

Tiineenä oleva eurooppalaiseni Mimmiesteri on ollut kovin kiinnostunut Epsun pennuista. Koska Mimmi ja Epsu ovat aina olleet hyvin läheisiä toisilleen, päästimme Mimmin "kyläilemään" Epsun luo. Mimmi on nuollut pentuja ja kehrännyt kovaan ääneen, sekä antanut nuolemalla "kasvohoitoa" myös Epsulle.