Lapsena kammoksuin lauantaipäiviä, koska äitini, joka oli himosiivooja, yritti kasvattaa minusta hengenheimolaistaan. Voin sanoa, ettei onnistunut.

Nykyisin lauantaipäivä puistattaa minua ihan muusta syystä. Ikävä sanoa, mutta kyllä se johtuu kissanpennuista. Lauantaina pitäisi nimittäin ottaa uudet pentukuvat kotisivujani varten, eikä se ole ihan helppoa, kun on 7 vilkasta pentua.

Eli ensimmäiseksi tarkistan, että kameran akku on täysi ja muistikortti tyhjä. Sitten kevennän hieman vaatetustani. Olen nimittäin tietyssä iässä oleva naisimmeinen, ja hikeä pukkaa jo ilman pentujen kuvaamistakin :)

Sitten alkaa varsinainen kuvaussessio. Jos on onnea, yllätän jokusen pennun korista makailemasta. Kiireesti vaan kamera räpsymään. Tässä vaiheessa kaikki pennut valpastuvat, ja ralli olohuone-keittiö-kiipeilypuu-eteinen-makuuhuone ja päinvastoin alkaa. Hyvässä lykyssä joku aikuinenkin kissa liittyy saattueeseen, ja mikäs pennuista sen hauskempaa. En valehtele, kun sanon, että joku pennuista nappasi vauhdissa kiinni norskin häntään, ja sai muutaman metrin ilmaista kyytiä, kunnes putosi, tukku mustia karvoja kynsissään. Välillä suljen silmäni, ja toivon, että tästäkin päivästä selvitään ilman eläinlääkärireissua.

Räpsyttelen kameraa, ja katson välillä, mitä kortille on tullut. Poistan kuvia, joissa näkyy allekirjoittaneen varpaat tai polvet, tai kameran hihna, tai pelkästään likaiset verkkarit, jotka joku ääliö on jättänyt tuolin karmille roikkumaan. Jossain kuvassa näkyy kissasta pelkkä nenä (tullut kameraan kiinni), hännänpää, tai ei sitäkään, manx-kasvattajan kyseessä ollessa sekin on enemmän kuin mahdollista.

Valoa on liikaa tai liian vähän, tai se tulee väärästä suunnasta. Myöhästyn yhden nanosekunnin verran laukaisussa, ja taas kuva menee pieleen. Kameran uutta virittymistä odotellessa pentu vilahtaa piiloon.

Siinä vaiheessa, kun istahdan koneelle ja ryhdyn siirtämään kuvia koneelle ja edelleen sähköpostilla sivujen päivittäjälle, ainakin kolme pentua tulee riviin istumaan läheiselle tuolille ja katsoa kiliittelemään minua päät kallellaan. Lienee viisainta olla kertomatta, mitä sanon heille siinä vaiheessa. Sen arvaa jokainen, joka joskus on yrittänyt kuvata hereillä olevia kissanpentuja. 

Lordi (Armain Jueves) on isokokoinen, mutta hyvätapainen hännätön manx-poika, tässä 10-viikkoisena.Lordin nimi on espanjaa ja tarkoittaa torstaita. Harmi, että pennut näyttävät kuvissa usein niin säikähtäneiltä.

Söpö (Armain Domenica) on lupaavan näköinen stumpytyttö eli töpöhäntäinen manx.Söpön nimi on italiaa ja tarkoittaa sunnuntaita.

Piipi (Armain Antradienis) on sylissä viihtyvä hännätön, kilpikonnavärinen manx-tyttö.Piipin nimi on liettuaa ja tarkoittaa tiistaita.