vaivaa meitä nyt oikein kunnolla. Eilen oli eka päivä joulukuun alun jälkeen, ettei ollut yhtään kissanpentua huushollissa. Et herää aamuisin siihen, että naskalinterävät pikkuhampaat natustelevat korvaasi tai varvastasi, eikä sinun tarvitse piilotella kinkkuvoileipääsi ahnailta pikku riiviöiltä.

Kissanruoka kuivuu lautaselle, kun ei muista, että syöjiä ei ole enää kymmentä kerrallaan.

Ja entäs emokissat sitten? Epsu raapii kaikkia suljettuja ovia pentuja etsien, ja minulle on turha tulla sanomaan, ettei kissa kykene koston edellyttämään monimutkaiseen ajatteluun: eilen Epsu, joka on maailman kiltein kissa, puri mua sormeen ihan kunnolla.

Eli Mimmiesterin europojat lähtivät uusiin koteihinsa pääsiäispyhien aikana. Olen malttamattomana pommittanut uusia omistajia "miten menee" -kysymyksillä. Hyvin menee kaikilla, kuulemma. Kukaan ei ole pentua palauttamassa, ainakaan vielä. Pentujen reippaudesta ja mukavasta luonteesta on tullut kiitosta, ja mikäs enemmän voisi kasvattajan mieltä lämmittää.

Mimmin punatabbypojat pojat Nappi ja Viiru vähän ennen luovutusikää.